Posted on: joulukuu 14, 2011
Mikä olisi paras tapa aloittaa työpaikan etsiminen?
Välillä tuntuu, että työpaikan hankkiminen on jopa raskaampaa ja haastavampaa, kuin sen tekeminen. Miksei elämä voisi olla suoraviivaista ja yksinkertaista, miltä vaikkapa lähisukulaistemme apinoiden elämä näyttää? Ovathan geenimmekin lähes 100% yhtenevät.
No, joka tapauksessa tänä päivänä ihmiset löytävät itsensä kasvavissa määrin tilanteesta, jossa pitäisi löytää uusi työpaikka. Muuten ei irtoa banaaneita.
Kun aloittaa työnhaun puhtaalta pöydältä, voi olla hyvin vaikea päättää, mistä aloittaa. Hyvä tapa on jäsentää tilanne keskittymällä yhteen osa-alueeseen kerrallaan. Näin palastelemalla tehtävä osa-alueittain pienemmiksi voi saada työnhakuun mielekkyyttä ja hallinnan tunnetta.
Mikäli et ole vielä tehnyt ansioluetteloa/cv:tä tai se vaatii päivittämistä, aloita siitä ennen kuin edes vilkaiset työpaikkailmoituksia tai -listauksia. Kehittele myös sopiva työhakemuspohja, jota voit editoida sen mukaan, mihin työpaikkaan olet hakemassa.
Seuraavaksi ala tutkimaan työpaikkalistauksia kiinnostuksesi sekä osaamisesi perusteella ja hae sopivia paikkoja.
Kun nämä niinsanotut ”perusasiat” ovat kunnossa, laajenna keinovalikoimaasi. Sisällytä niihin verkostoitumisen, sosiaalisen median, brändäämisen ja muiden kevätjuhlaliikkeiden kirjoa, joilla parannat työnsaantimahdollisuuksiasi entisestään.
Tämä kaikki kuulostaa ehkä sinusta haastavalta ja vaikealta. Ei voi väittää, etteikö se sitä välillä olisikin. Haluamme kuitenkin antaa omasta näkökulmastamme sinulle mahdollisimman hyvät vinkit ja eväät, joilla työnhausta voi hetkittäin tulla jopa mielekästä ja kiinnostavaa puuhaa.
Tulevat blogimme käsittelevät sitä, kuinka:
- käytetään sosiaalista mediaa
- rakennetaan henkilökohtainen brändi
- hankitaan suosituksia
- sovelletaan muita työnhakukeinoja
ja paljon muuta. Mikäli sinulla on mielessä muita kiinnostavia aiheita, otamme mielellämme vastaan ehdotuksia.
Haluamme olla mukana matkallasi etsimässä viisasten kiveä, jolla löydät itsellesi sopivan työpaikan. Olemme rakentaneet Avoin työpaikka -palvelun, josta voit etsiä sopivia työpaikkoja hakusanan avulla. Tulemme jatkossa kehittämään sitä eteenpäin palvelemaan työtä etsiviä suomalaisia entistä paremmin.

Apinamaisin terveisin,
Toimitusjohtaja
Juha Mattila
